Mustikanpoimijan niksit

Metsämustikka on aina ajankohtainen marja. Niitä joka aamu pakastimesta kirjavoimaan kaurapuuroa - jäiset marjat lautasen pohjalle

ja kuuma aamupuuro päälle! Ah vot. Pohjalle voi piilottaa näppärästi myös tyrnejä ja puolukoita. Metsämustikka on vitamiinipommi. Fineli: Metsämustikka

Puuro, tuo vanha tuttu, mutta joka kerralla silti erilainen...ja vaikkapa kookosöljyn ja banaaninkin kera. 

Mustikka-aikaan saa vetää tuoreita mustikoita niin paljon kuin sielu kestää tai jopa nukkua mustikoissa

Suomessa kasvaa runsaasti mustikoita aika lähellä jokaista. Itse olen hakenut pakastemustikkani (n.15kg) Sipoonkorvesta, joka sijaitsee pyöräilymatkan päässä Vuosaaresta kotoani.

Mustikkasankollisen poimii ja siivoaa noin viiteen tuntiin. Nykyisellä mustikan hinnalla päiväpalkkaa mustikanpoiminnalleen voi laskea noin satasen, veroja ei miinusteta. Fyysisesti rankkaa työtä ja perusriesat, hyttyset, säät, otettava huomioon.

Mutta kuinka palkitsevaa ja näppärää, kun mustikat odottavat herätessä aamulla omassa keittiössä. Terveyttä ja hyvää mieltä jokaiseen päivään. (Vrt. Aamu-TV:n 90-luku kohusaarnaaja Pirkko Jalovaara: "Iloa ja valoa tähänkin aamuun" - hah!)

Meitä mustikan poimijoita on monta koulukuntaa. Niitä, jotka poimivat fiilistellen käsillään. Itse kuulun "huhkijoihin", jotka pyyhkii mättäitä poimurilla ja nauttii liikunnasta samalla. Tykkään katsella maisemia ja nauttia metsäluonnosta täyden sankon vierellä istuskellen. ...lukumääräisesti ylivoimaisesti runsaimmin on myös heitä, jotka napsivat nokilla, hamuavat turvilla marjansa varvikoista: rastaat, kottaraiset, myyrät, mäyrät, ketut, oravat - ja karhut, jotka voivat talvea varten tankatessaan vetää mustikkaa kymmeniä kiloja päivässä!

 HS: Mihin tarvitaan mustikoita ja puolukoita?


Mustikan poiminta

Miten marjoja poimitaan? Nykyaikaa on, että köyhät thaimaalaiset riisinviljelijät lennätetään Lappiin omalla taloudellisella riskillään poimimaan marketeistamme löytyvät pakastemustikat. Globaalia halpaa työvoimaa. Aiheesta on olemassa hieno surrealismilla sävytetty dokumenttielokuva: Miten marjoja poimitaan.

Seurailin pienenä mummoni ja ukkini marjanpoimintaa. Marjasankot näyttivät täyttyvän lähes itsestään poimurilla. Marjat siivottiin jo metsässä siivilällä. Se näytti kovin helpolta. Päivä toisensa jälkeen mummo palasi marjastamaan ja varmasti osin siksi, että nautti metsässä olosta. He poimivat pakastemarjat myös lapsiensa pakastimiin, jotka olivat työelämässä ja kiireisiä. Marjojen poiminta on parhaimmillaan nautittavaa ja tehokasta yhtä aikaa - tässä ohjeet. Ei ole väärin lopettaa lukemista, jos tuntuu että fiilis menee, että suoritusta koko elämä:(:( ..mut omasta mielestäni marjastus on nautittavampaa kun luonnossa kulkee kivan tehokkaasti ja nautiskelee ympäristöstä, ei selkä kumarassa ja muutama marja kupissa, vaan tehokkaasti hyvissä työasennoissa, ihmetellen ja nautiskellen levosta kauniissa maisemissa.

1. Hyvä marjapaikka on tärkeä. Etsitään kaikista paras paikka ihan rauhassa. Nauti luonnosta, katsele maisemia, kulje viileästi mustikoiden ohi. Yksittäisiä marjoja ei kannata sieltä täältä koukkia selkä vääränä. Marjanpoiminta on paljon kivempääkin, kun ympärillä on paljon marjaa! Ihan sama, käveletkö vartin tai puoli tuntia, ennen kuin sankon pohjalla on eka mustikka. Pysähdy ja laske marjasanko maahan vasta, kun olet nähnyt runsaasti sinistä laajalla alueella.

Metsärinteet, hakkuuaukkojen laidat, mäntykankaat, painanteet, mättäät, puunrunkojen ja kantojen vierustat, ovat hyviä mustikan kasvualustoja.

Ja sitten? Rauhallista istuskelua. Tämä on oikeasti tärkeä vaihe:) Juo vettä, syö karkkia, venyttele...mikä ikinä rauhoittaa. Venyttele, puhku! ...ja tunne marjanpoimintaraivosi yltyvän. Valmisteleva lepo vauhdittaa yllättävästi työtä:) Siinä puhkuessa liikuskele lähellä mättäitä kurkistellessa, tajuatkin pikku hiljaa, mistä kannattaa aloitella...hahmota maastoon eräänlainen mustikkasäde. Ala korjata marjaa sankon läheltä, kun poimuri on täysi, istu ja siivoa se sankoon, pötkötä, venyttele - jatka poimintaa säteellä.

Säteellä toimisen idea on haalia mahdollisimman vähällä liikkumisella ja suoraselkäisesti paljon marjoja sankoon. Näin minä ainakin tykkään tehdä! Jossain vaiheessa nimittäin poiminta alkaa väsyttääkin. Ns. sunnuntaipoimijalla raja tulee vastaan aiemmin, eikä sormet ja selkä kestä sitä kyykyssä hipsuttelua. Anteeksi, mutta näin se on. Thai-poimijat eivät tekisi 10-14 tuntista työpäivää läpi marjakauden sunnuntaipoimijan tyylillä. Mutta aktiivisemmalla otteella työ metsässä on raskasta liikuntaa, mutta siihen on mahdollisuus rutinoitua, tehdä sitä kroppaa säästäen, nauttiakin hyvistä hetkistä.

Tekniikka: mättäiden äärellä polvillaan selkä suorana. Harkitusti mustikoita poimuriin parhaista varvuista. Parhaat varvut on niitä, missä on isot marjat, mutta vähän roskia, eli lehtiä ja raakoja marjoja. Näin siivoaminen on nopeaa ja sanko täyttyy suotuisissa oloissa ilman taukoja jopa tunnissa.

Parasta on istua ja siivota täysi poimuri puhtaaksi sankoon ja laittaa kansi päälle! Ohessa voi napata puun oksaan päivän sienikastikkeen.

...itse olen parina viime vuonna hakenut marjat metsästä Tuisku-koiran kanssa ulkoillessa, eli siinä samalla treenataan luoksetuloa ym. Tässä "vauhtivaiheessa" on joskus pieniä haasteita, kuten päälle ryntäilyä, marjasankon kuonottamista...

jotenka ollaan suosiolla poimittu mustikkametsässä yhteistuumin villisti roskineen. Marjat olen sitten siivonnut kotona pöydän päällä

samalla kun kaveri vahtii ohikulkijoita

Tällä taktiikalla mustikoiden siivoamisessa on isompi työ. Mutta toisaalta samalla voi kuunnella musiikkia eikä itikka vie verta niskasta. (Hyvä peittävä vaatetus aina metsään päälle!) Miten tahansa mustikoita kerääkin, voi vain nauttien voittaa ihan koko ajan. Hieno laji siis kyseessä.

Tuoreet mustikat ja lehtiroskiksesta sopivasti löytynyt huippulehti

jes!

Yli 93% mustikoista jää Helsingin lähiseuduilta poimimatta. Vuosaaren metsissä ja Sipoonkorvessa arvio pitänee paikkansa. Vaikuttaisi, etteivät marjastajat kulje, kuin Nuuksiota kiertäviä polkuja.

Toisaalta kiinnostus luontoa, marjastusta ja sienestystä kohtaan tuntuisi olevan kasvamaan päin. Nuoren polven ilmastohuoli ja eettisen ravinnon valitseminen johtanee myös kohti läheltä marjastusta ja sienestystä, niin ettei se ole enää pelkkää hipstereiden fiilistelyä. Nykyistä tehokkaammalla yksilötason marjanpoiminnalla olisi suotuisia ympäristövaikutuksia.

Lehtikaali - lumisen marraskuun kausivihannes

Ensilumi satoi tänä vuonna poikkeuksellisen varhain Helsinkiin. Jo marraskuun toisen päivän yönä! Kiirehän ennen sitä tuli, kääntää maa 

Nuuhkia ja viimeiset kehäkukat 

Katkoa ja kuivata ne (teeaineksia)

Ja sitten pyöriä lumessa.

 

Pyöriä lumessa! Ah!

Palstakausi on ohi. Vai onko.. lumen alta löytyy herkullista ja satoisaa lehtikaalia parasta aikaa! Eettistä, ravinteikasta ja rapsakkaa lehtikaalia voi tosiaan korjata lumen keskeltä pakkassäässä. Jos vain malttaisi olla pyörimättä lumessa koko ajan

Olisi tosiaan aika siirtyä pois lumesta pyörimästä ja siirtyä kaaliasiaan!

Noin. 

Lehtikaali on varsinainen terveyspommi. Fineli: Lehtikaali C-vitamiineja siinä on enemmän kuin appelsiinissä. Proteiinipitoisuus: 35%,. Lehtikaali pro. lihakset ja litteä vatsa. Eettisistä ja ravitsemuksellisista syistä lehtikaali on erittäin suositeltava syötävä pari kertaa viikossa. Ei siis ihan joka päivä mielellään tätäkään! Lehtikaalissa on nimittäin raparperistakin löytyvää oksaalihappoa, joka estää kalsiumin imeytymistä (oksaalihappoa, joka on toisaalta erinomainen auton renkaiden alumiinivanteiden kiillotusaine, heh). Mutta mitä kaikkea mahtaa löytyä ulkomailla tuotetusta lihasta? Tai kiinassa purkitetuista pavuista? En uskalla edes arvailla:( Monipuolista ruokavaliota ei sovi unohtaa, ei ole mitään yhtä superfoodia - paitsi tietenkin jokaaamuinen kaurapuuro ja stimuloiva superjuoma kahvi.

Jäiset lehtikaalit voi vain katkoa varsineen ja siirtää pakastimeen.

Ja sitten irroitella lehdet ruodoista, pakata ja laittaa takaisin pakkaseen. Tunnelman vuoksi jätän rasioihin vähän taivaan lunta. Säilöminen ei voisi olla helpompaa.

Toinen hyvin toimiva säilömistapa lehtikaalille on kuivatus. 

Kuivattu lehtikaali tuoksuu hyvälle, mahtuu pieneen tilaan, on extra-kevyttä ja ravitsevaa (maaginen lisäke retkimuoniin). 

Lehtikaali sopii vihersmoothien rungoksi sellaisenaan, ei sitä syyttä pidetä terveyspommina. Pari kertaa viikossa sellainen, aijai, aijai.

Mutta nyt seuraa sitten jotain ihan muuta... Kotikeittiössä on tapanani tehdä perinteisiä kausiruokia. Ja käyttää paljon kalaa, mieluiten itse pyydettyä, tai kaupasta kauden tuoreinta ja eettisintä lajia havitellen. - se on muuten usein se halvin ja parhaan makuinenkin (kokonainen tarjouskala, muikku, silakka...) 

Helsingin perinneruoka on silakkalaatikko! Lue vaikka Jaakko Kolmosen kirjasta Kotimaamme ruoka-aitta. Ei siis vihersmoothie!

Mikäpä sopisikaan paremmin marraskuuhun kuin talvea varten rasvaa kerryttänyt syyssilakka!

Aijai. Ja nytten villiinnytään täysin ja yhdistetään: perinteinen silakkalaatikko ja trendikkään vihersmoothien runko eli lehtikaali: 

silakkalaatikko lehtikaalilla

Perunaviipaleita, silakkafileitä, lehtikaalia, suolaa, 12kpl mustapippuria

sipulirenkaita, porkkanaa, maitoa (vegaanisen kauramaidon käyttäjille kokemus on opettavainen, sillä uuni paljastaa tyylitellyn kauramaitopurkin sisältämän huijauksen, elikkä sehän on 90% maustettua vettä, erittäin erittäin kallista tuontitavaraa), pari kananmunaa (ei oo pakko), korppujauhoa pintaan. Uuniruokien nerokkuus: lado tuoreet ainekset vuokaan, lisää neste

     

uunita reilu tunti (200astetta)

    

vaikka joku sitruunamelissa pintaan. Valmista! Paitsi että pakkasesta vielä jäisiä puolukoita pintaan ja sit

miltä se maistuu? No jos totta puhutaan, hyvältä! Olen myös testauttanut silakkalaatikkoa kavereilla, ja kaikkien mielestä se on ollut hyvää. Tyyliin, näinkö hyvää silakkalaatikko on? No onhan se hyvää, tuoreehkosta syyssilakasta, ja niin helppo valmistaa. 

Suolaa kannattaa käyttää kalaruokaan aina reippaasti, maku paranee! Uuni sopii silakalle mainiosti, eikä näin saa edes silakanhajuista keittiötä. Yrttejä on kiva saksia tämänkin annoksen päälle - ja miksei laittaa vuokaan myös valkosipulia, jos tykkää.

Silakkafileet ostin 3,99kg elikkä puoli kiloa 2e, joten ruoan hinnaksi tuli noin 4 euroa, elikkä noin 50c per annos. Erittäin ravitsevaa evästä ja monipuolista evästä. Lehtikaalin oksaalihappovaikutusta on kivasti vastassa silakkalaatikon kalsiuminlähteet. 

Mihin lehtikaali ei sopisi?

Eiköhän siinä ollu jo - joko mennään?

Talvivalkosipulin kynnet

Lokakuulla alkaa olla ajankohtaista istuttaa talvivalkosipulit tulevaa vuotta varten. Sopiva aika piilottaa valkosipulin kynnet multaan on Helsingissä ehkä lokakuun puolivälin kieppeillä. Kaikki riippuu tietenkin talven alkamisen ajankohdasta. Taaskin voi palstaviljelijä vain arvailla tulevia sääilmiöitä. 

Talvivalkosipulin kynnet piilotetaan n. 5cm syvyyteen kalkittuun ja lannoitettuun multaan. Valkosipulin kynsien tulisi ehtiä juurtua ennen maan jäätymistä. Vihreä varsi ei saa tosin ehtiä esiin palelemaan ennen kevättä! Istutettavat valkosipulit ovat tämän kauden satoa, keittiön pöydällä kuivaneita. Valitsin isoimmat ja istutettaviksi, niin ensi vuoden valkosipulit ovat toivottavasti isoja. Kivasti tietoutta talvivalkosipulista löytyy hyötykasviyhdyksen sivuilta. Hyötykasviyhdistys: talvivalkosipulin luonnonmukainen viljely  

Omat valkosipulini ovat kotimaista Aleksandra -lajiketta, alkujaan noin sata vuotta sitten pietarintuliaisia, itselläni kaverilta napattuja Metsälästä. Niiden maku on keskivahva ja aromaattinen. Silppuan niitä usein ihan vain kauraleivälle ja makustelen. Valkosipuli, mikä helppo taskutuliainen ojennettavaksi! Niin no ainakin jos menee kylään sopivan boheemiin kotiin. 

Valkosipulit ovat kauniita, viitseliäämpi tietenkin letittäisi valkosipulinsa roikkumaan keittiöön kivasti. Me ei jakseta. Kukat ja latvasilmut otetaan kaikki talteen käyttöä varten.

Valkosipuli on hieno lääke. Valkosipulin lääkinnälliset vaikutukset tunnettiin jo tuhansia vuosia. Nykytiede on vahvistanut valkosipulin terveysvaikutukset. valkosipuli.fi

Valkosipulia ei kannata juurikaan hauduttaa, sillä sen huipputerveelliset yhdisteet eivät kestä paljoa kuumentamista. ET-lehti: Tiesitkö tämän valkosipulista? Raa'alla tai kokkailun loppuvaiheissa ruokaan lisättävällä valkosipulimurskalla torjuu syysflunssaa parhaiten!  

Herkälle vatsalle hyviä: kesäkurpitsa ja nauris!

Kirkkaita vaahteroita!

Lokakuun puolella mennään jo, mutta palstan antimia pääsee vielä nauttimaan. Kaksi todella helppoa ja todella satoisaa tuotetta on tällä hetkellä juurikin hyvin reppuun kerättävissä.

Heinäkuun alussa (ns. kevätnauriin noston jälkeen) istutin syysnaurista. Nyt lokakuun alussa nauriit ovat noin tennispallon kokoisia. Silloin maku on parhaimmillaan, kitkeryys ei ole ehtinyt vielä juurekseen.

Nauriin kasvatus on helppoa, lehdet kasvavat nopeasti ja ottavat tilan rikkakasveilta, harventaminen ja kitkeminen ei aiheuta liikaa vaivaa. Riesana sen sijaan ovat kesäaikaan kirpat, jotka syövät innokkkaasti nauriin lehtiä, eivätkä suostu poistumaan, vaikka niskaansa kaataisi käynyttä nokkosvettä, mikä tosin on hyväksi nauriille ravinteidenkin kannalta. Nauriini ovat selvinneet varsin hyvin kirpoista huolimatta lautaselle asti, vaikka lehdet olisivat jo harvat ja rei'itetyt. Nauriin ravintoarvot ovat erinomaiset verrattuna vaikkapa jokapäiväiseen perunaamme, vitamiineja ja kivennäisaineita löytyy runsaasti: Fineli: Nauris

Ja yksi ainakin itselleni tärkeä hyvä lisäominaisuus on nauriilla: se on vatsaystävällinen. Lokakuulla yhä korjattavista kasviksista nauris ja kesäkurpitsa sopivat osaksi nykaikana yleistyvää FODMAP -ruokavaliota. Blogi: FODMAP -keittiöni

Tässä ollaan kesän ensimmäisten kesäkurpitsoiden kimpussa vielä:

...ja vieläkin lokakuulla olen saanut harvakseltaan hakea kahdesta kesäkurpitsakasvista satoa. Pahimpina ylituotannon aikoina, elo-syyskuulla kuljetin lähes aina kesäkurpitsaa repussa, jos jossain kyläilin, näin yritin päästä niistä kivasti eroon:) Itsekasvatettu on itse asiassa yllättävän hyvää syötävää nälkäisenä, vaikka kesäkurpitsaa meni itselläni lähes joka päivä. Täältä löytyy muuten erinomainen, vegaaninen, minttuisa, sitruksinen ja sipulinen kesäkurpitsakeitto -resepti: Chocochili: kesäkurpitsakeitto

Sääennustetta kannattaa jo palstaviljelijän seurata, sillä lokakuulla ennen yöpakkasia kannattaa kesäkurpitsat kyllä hakea kaikki pois. Viimeiset kasvatan mahdollisimman suuriksi, jolloin ne paksukuorisina säilyvät jääkaapissa pidempään.

Tänään palstan reunalla vieraili tuttu syysvieras:

neitoperhonen! Kuulaita syyspäiviä!

Syksyn antia reppuun

Maanantai 12.9. aamulenkki. Reppu selkään ja koira mukaan. Tuisku pitää kyllä huolen, ettei unohdu matkoilta. Ensin suunnataan Mustavuorelle, ryntäillään pahimmat virrat pois. Sitten keskitytään, "missä sieni, missä, missä"...ja kuonon eteen osuu suppilovahveroita! (Ne kun löytyvät aina samoista paikoista joka syksy.) Aina kun kuonon alla suppis, yhtäkkistä riemua! herkkuja! niin että silmät tuikkuvat ja korvat menee luimuun. Haistellaan niitä. Herkutellaan.

Mustavuorelta siirtymä Fallbackan palstalle. Minä keräilen satoa repullisen. Tuisku viilentyy syysnauriin lehtien varjoissa. Tällainen tukalan kuuma syksyinen aamu arktiselle olennolle.

Valkoposkihanhia lentää Fallbackan niityn yli auroina, lounaaseen. Päinvastaiseen suuntaan, kuin keväällä varhain, lähellä sijaitsevalle merenlahdelle ruokailemaan, valmiina muuttoon. Tämä aarin palsta, josta ruokaa nyt nostetaan, on entistä merenpohjaa. Noin puolen metrin syvyydessa maasta löytyy ohutta hienoa hiekkaa. Tuli nimittäin kaivettua viime syksynä maanmuokkauksen yhteydessä: hienoa pehmeää meren pohjan hiekkaa (kuin jossain Kap Verden rantadyyneillä) ihan tässä nauriita kasvavan mullan alla. Viime syksynä hiekkakasa houkutteli paikalle neitoperhosen.

Koivikkoharjanne onkin ollut tuhannen vuotta sitten niemenkärki, jonka rantoja aallot ovat huuhdelleet. ...lähdetääs kotiin. Kotona repusta löytyy:

Suppiksia. Kesäkurpitsa. Härkäpapuja. Nauriita. Avomaankurkkuja. Omenoita (Ne lähti mukaan Fallbackan keskusaukiolta, mihin saa jättää ylituotantoa, tai ottaa mukaan kotikeittiöön. Näpsäkkää!

Jos on paljon muutakin puuhailtavaa, haluaa ruuanlaiton olevan yksinkertaista ja nopeaa. Näin se käy:

Yhdessä kattilassa keitetty: perunoita, porkkanoita, härkäpapuja, lehtikaalta. Sienikastike (kaurakermalla) vieressä pannulla. Halkaistu avomaankurkku. Kauppatavarat: kaurakerma ja rasva. Valmistusaika: 15min.

Yrttejä kuten timjamia, mäkimeiramia, sitruunamelissaa, minttua, on kiva saksia annokselle.

Nämä huipputerveelliset yrtit kasvavat omia aikojaan rikkaruohojen tapaan. Kitkee vain läpi kauden ruokapöytään ja kuivuriin niin paljon kuin ehtii. Timjami on ainut "ei-rikkaruoho" - ja koska se on mielestäni huippuherkullinen ja sopii ihan kaiken (paitsi lakritsijäätelön) kanssa hyvin yhteen, sitä oli istutettava. Timjamia on saatava lautaselle mahd. usein ja lasipurkeihin varsineen kuivattuna talven varalle:)

Mitä vaan voi tapahtua. Eli maan muokkausta

Minulle ei ikinä tule täysin selviämään, miksi tätini testamenttasi minulle asuntonsa Vuosaaresta. Ehkä hän oli kuullut, että olen käynyt töissä Itä-Helsingin saaristossa viime vuodet? 

Kesällä 2014 sain tietää, että tätini (jota en ollut nähnyt yli kymmeneen vuoteen) on saattohoidossa. Hän kutsui minua käymään luokseen sairaalaan. Kun olin lähdössä sairaalalle, hän ilmoitti minulle, että on nyt liian väsynyt näkemään ketään. Hän kuoli samalla viikolla. Niin epäuskottavalta kuin kaikki tuntuukin, posti toi kirjeen lakiasiaintoimistolta. Kirjeessä oli testamentti, testamentissä minun nimeni.   

Testamentin nojalla minulle jäi kaksio Vuosaaresta Purjetieltä (+velkaa perintöveroista). Harkittuani asiaa muutin asuntoon. Aloin siivota, hämähäkinseittejä roskiin, lääkkeitä apteekkiin, vaatteita hyväntekeväisyyteen.

Asunnon seinällä oli julistetauluja laivoista ja merimiehistä, joitain vanhoja koulukuviani, kuvia tädistäni ja (kuten myöhemmin selvitin) hänen elämänsä rakkaudesta nuoruuden vuosilta. Luulisin, että tätini uskoi astrologiaan, ja saattaa olla, että kuolemansa jälkeen hän ajatteli kohtaavansa nuoruuden aikaisen rakkautensa uudelleen. Tädilläni ei ollut omia lapsia. 

1970-luvun lopulta lähtien hän oli pitänyt muotivaateliikettä Helsingissä Yrjönkatu 1:ssä. Muistikuvani hänestä ovat lähinnä lapsuuteni 80-luvulta, jolloin kävimme vierailemassa tätini liikkeessä vanhempieni kanssa. Muistan tätini persoonallisen tyylin pukeutua, elehtiä, hän puhui paljon. (Ehkä hän lopulta peitti puhumisellaan vähintään yhtä paljon kuin ilmaisi.)   

Ajatellessani asioita kuljin paljon pitkin Vuosaaren metsiä ja rantoja yksin. Hakeudun mielelläni luontoon, saa olla rauhassa; happea ja liikuntaa, tilaa omille ajatuksille. Ekologisesti kestävä elämä on mielestäni tällä hetkellä ihmisen tärkeimpiä tavoitteita, jos asiaa ajattelee historian ja filosofian kanteilta. 

Varsin usein luonnossa kulkiessa havaitsen jotain kiinnostavaa. (Olen itse aika hiljainen, muodista en ymmärrä juuri mitään, parturissa kävin viimeksi vuonna 2001 - ja se oli virhe.) Kävelin usein tietyn palstapuutarhaniityn viertä, jota rajaa merenlahteen laskeva puro rantalehdossa, toisaalla mäntyjä ja koivikoita kasvavat saarekkeet. Selvitin kartasta, että alue on Fallbacka. Vuosaari-Seura välittää alueelta palstoja. 

http://vuosaari.fi/vuosaari-seura

Lähetin hakemukseni Vuosaari-Seuralle, toiveena aarin verran viljelymaata omaan käyttöön. Varhain keväällä minuun otettiin yhteyttä ja tarjottiin palstaa, jota menin katsomaan. Laatikossa oli edellisen viljelijän jättämiä työkaluja, rautalapio, talikko, sirppi...     

Maa oli täynnä juurakoita ja kovaa. Sain kuulla, että viime vuosina sitä ei juuri oltu viljelty. Minulla ei ollut viljelykokemusta. Tai sen verran, että lapsena olen ollut perunaa nostamassa ja saaristossa vietettyinä kesinä olin pitänyt pientä ryytimaata vanhassa ruuhessa (siitä salaatit lautasen reunalle ja tillit kalaruokiin).

Filosofiaksi otin, että oman ravinnon kasvattaminen on pohjimmiltaan hyvin yksinkertaista: etsi sopivaa maata ja piilota sinne siemen. Vaikka itänyt peruna. Syksymmällä voit nostaa maasta kymmenisen uutta perunaa. (Aiempien vuosisatojen maaseudulla asunut ihminen tuskin on ollut meitä kehittyneempi näissä jutuissa.)

Siitä se lähtee. Vietin pitkiä iltoja lapioiden ja kitkien, laihduin, minulla oli kivaa. (Punttisalin huonossa ilmassa raudan nostelu tuntuu minusta lähinnä huonolta vitsiltä.) Arvaisin, että työteliästä aikaa maata muokatessa vierähti noin 50h, koko ajan keksii kyllä uutta tehtävää, palsta ei tule ikinä valmiiksi!

Onneksi toukokuulla työ vauhdittui kun paikalle tassutteli apuvoimaa pienen karhun muodossa!

Moi! Ja sit mennään